Jopo

Johtamisen opiskelijoiden ainejärjestö
  • Aalto Management

    Jopo ry on vaihtanut nimensä Aalto Managementiksi 9.3.2010 lähtien. Uudet blogi-sivut löydät osoitteesta http://management.kyweb.fi/

Aihe: uusi hallitus

Jopon hallitukseen uusia jäseniä

Ky Jopo on hallituksen kokouksessa maanantaina 18.1.2010 päättänyt nimetä 3 lisäjäsentä hallitukseen vuodelle 2010.

Toivottavakaamme onnea Minna Nádorille, Ville Sariolalle ja Lauri Veltheimille uusista vastuutehtävistään.

Lisätietoa Jopon hallituksen kokoonpanosta vuodelle 2010

JOPO:lle uusi uljas hallitus

Eilen se siis tapahtui, ja JOPO:lle valittiin uusi hallitus! Hallitus koostuu puheenjohtajan lisäksi kahdeksasta jäsenestä, joista viisi toimi hallituksessa myös tämän vuoden ajan. Kokonaisuudessaan uusi hallitus vaikuttaa puhkuvan intoa, ja upeita tapahtumia on siis luvassa myös ensi vuonna! Lämpimät onnittelut uusille ja jatkaville hallituksenjäsenille!

JOPO:n vallan kahvassa ensi vuonna toimii:
Mari Anttonen

Lisäksi hallituksen jäseniksi valittiin:
Antti Heikkinen
Timo Lukkariniemi
Jenni Alhonen
Jenni Laininen
Melanie Eskelinen
Jukka Leppänen
Irene Suominen
Inka Wellman

Eilisten pikkujoulujen jälkimainingeissa JOPO jää tyytyväisenä ansaitulle joululomalle! Seuraa tarkkana taas ensi kevään tapahtumatarjontaa, sillä hienoja juttuja on varmasti taas odotettavissa!

terveisin,
Laura (JOPO-alumni)

Johtamisen opiskelija – tulevaisuuden toivo?

Tervehdys kaikille johtamisen opiskelijoille tai ylipäätään liiketoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille kyltereille!

Uusi vuosi toi tullessaan uuden hallituksen JOPO:llekin. Tällä kertaa hallitus koostuu todellisista keltanokista, sillä hallitus vaihtui kokonaisuudessaan. Nyt on siis hyvä hetki uusilla ja tuoreilla ideoilla uudistaa toimintaa. Tähän tarvitaankin huomattavasti enemmän kuin JOPO:n kahdeksanjäseninen tuore hallitus. JOPO:n perimmäinen tehtävä on kolmikannan tiivistäminen – tuoda johtamisen opiskelijoita lähemmäs laitoksen henkilökuntaa ja yritysmaailmaa (ja miksei myös lähentää laitoksen ja yritysmaailman suhteita samalla). Jotta tehtävässä voisi onnistua, tarvitaan näkemystä siitä, mitä opiskelijat oikeastaan haluavat yrityksistä tai yliopiston suunnalta? Toivoisinkin tästä JOPO:n blogista tulevan ideanvaihtoareenan tuleville tapahtumille, mutta myös ajankohtaisen keskustelupalstan johtamisen ja liikkeenjohdon kehitäämisen kuumista teemoista.

Puheenjohtajan silmistä on sanottava, että uusi hallitus näyttää erinomaisen innostuneelta ja pätevältä! Uskon, että tänä vuonna saadaan paljon aikaan. Brainstorming -ilta viime viikolla tuotti useita erinomaisia uusia tapahtumakonsepteja ja keinoja akateemisen yhteisöllisyyden lisäämiseen ja ajatustenvaihtoon. Tulossa on mm. uusi ennennäkemätön contact -evening, joka nokkelasti yhdistää uraillan ja tarjoaa tilaisuuden tutustua tuleviin työnantajiinne :) Tästä lisätietoa heti, kun tarkemmat kuviot selviävät.

Yksi paljon puhuttanut aihe brainstormin -illassa oli JOPO:n nimi! Niin perinteinen ja ihanan suloinen kuin se onkin, vahvaa halua nimenmuutokseen oli nähtävissä. Jotta JOPO kuitenkin edustaisi parhaiten jäseniään, nyt teille avautuukin tilaisuus kommentoida asiaa ennen päätöksiä mihinkään suuntaan. Kuvaako JOPO meitä parhaiten? Vai kuvaisiko joku muu? Mikä? Mikäli uutta äärimmäisen osuvaa nimeä ei keksitä, kuljemme tästä eteenpäinkin tutulla nimellä, kuitenkin pieni facelift voisi olla paikallaan.

Lisää JOPO:n tulevista tapahtumista kuulet heti pikimmiten tästä blogista tai johtamisen opiskelijat -sähköpostilistalta. Älä kuitenkaan tyydy vain seuraamaan tiedotusta, vaan kokeile kyweb 2.0:n tarjoamaa viestinnän kaksisuunteisuutta ja anna palautetta ja ideoita myös meille!

Nyt onkin aika pakata koulureppu ja penaali ja valmistautua huomenna alkavaan kevätlukukauteen. Antoisia opintoja kaikille, ja toivottavasti näemme jopo:n tapahtumissa tulevan vuoden aikana!

Uudenvuodenterveisin,
Laura Tuutti, JOPO pj 2008

Jopolle uusi hallitus!

Jopolle valittiin eilisessä vuosikokouksessa uusi hallitus vuodelle 2008. Tiukan äänestyksen jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Laura Tuutti, neljännen vuoden johtamisen opiskelija. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin:

Jenni Alhonen
Mari Anttonen
Melanie Eskelinen
Antti Heikkinen
Matti Koivisto
Jenni Laininen
Inka Wellman

Jopon vuoden 2007 hallitus onnittelee lämpimästi valittuja ja odottaa innolla ensi vuoden uusia kujeita!

Ja kiitos vielä kaikille pikkujouluihin osallistuneille mukavasta illasta :)

Jopo ´07



Web developers: Vesa Vuoristo, Petri Vilén | Interiors: Miika Immonen, Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute